Sijoitusosaamisen täytyy muodostua Suomen vahvuudeksi

Suomen kilpailutekijöiden joukosta puuttuu merkittävä tekijä. Se on sijoitusosaaminen. Taidokkaan sijoittamisen merkitys on erityisesti viime aikoina puhuttanut. Kokenut sijoittaja ei varmaankaan tällä hetkellä tee muuta kuin odottaa kärsivällisesti, kunnes markkinoiden usko pettää lopullisesti. Sen odottaminen on opittu taito ja vastoin kaikkea vaistonvaraista toimintaa. Näitä osaajia on harvassa. Suomella ei ole myöskään pitkäaikaista perinnettä odottamisesta, talouden puolella. Muutoin varmasti on.

Ad Economicsissa ollaan sitä mieltä, että panostamalla sijoitusosaamiseen voidaan vallitsevassa yhteiskunnallisessa tilanteessa vääntää kansallisen talouden dynamiikkaa merkittävästi parempaan päin. Todennäköisesti voimakkaaammin kuin monella muulla toimella. Taitava sijoitustoiminta yhteiskunnan kaikilla tasoilla: valtion, yritysten, eläkeorganisaatioiden, yhdistysten ja yksityishenkilöiden tasolla on tarpeen. Jos näiden tahojen vapaana olevien varojen tuottoa pystytään tehostamaan vuositasolla edes prosentin kymmenysten verran, tilanne muuttuu ajan kuluessa hyvin nopeasti kasvun ollessa korkoa korolle.

Kuinka voisimme parantaa tilannetta: Nostamalla talousosaamisen kehittämisen keskeisemmälle sijalle kaikessa koulutuksessa ja panostamalla siihen kuten maa- ja metsätalouden oppien edistämiseen on aikoinaan panostettu valtion- ja etujärjestöjen toimesta.

Ad Economics pyrkii tuomaan lisää tietoa sijoitustuotteista ja olemaan mukana kehittämässä välineitä, kuten Osakekortit. Lisäksi tarjoamme benchmark-analyysiä kaikista Suomessa toimivista instituutiosijoittajista niin pitkälle kuin se julkisen informaation puitteissa on mahdollista.

Previous
Previous

Eläkemiljardit yhteen pottiin

Next
Next

404 strukturoitua tuotetta